perjantai 23. kesäkuuta 2017

Pieni kaupunkiviljelypäivitys.

Tänä vuonna viljelykausi ei alkanut kauhean hyvin. Talven jälkeen kun menin tarkistamaan laatikoita kävi ilmi että joku oli siellä käynyt "siivoamassa". Kissanmintut oli selvinneet talvesta ja rankasta keväästä ja aloittaneet jo reippaasti kasvun, kun joku oli päättänyt kitkeä suurimman osan niistä pois. Kissanmintut oli revitty ylös ja siististi asetettu laatikon ulkopuolelle. Onneksi sentään vähän oli jätetty kasvamaankin.
Syksyllä istutin laatikoihin kolmea eri lajia valkosipulia. Niistä ei näkynyt jälkeäkään enää keväällä ja niille bambuisista hammasharjanvarsista askartelemani nimikyltit oli nekin kadonneet.
Myöhemmin kun olin jo ensimmäiset taimet istuttanut, joku oli heittänyt kastelukannun laatikkoon persiljantaimien päälle. Mulla oli välissä muutama päivä kun en käynyt laatikoilla katsomassa ja sinne ne sitten kuolivat puristuksiin.

Mutta se niistä takaiskuista, sen jälkeen on mennyt taas tosi hienosti.


Tältä laatikoilla näyttää nyt. Monivuotisista kasveista talvesta ja keväästä (ja innokkaista siivoajista) selvisivät preeriaväriminttu, nukula, osa kissanmintuista, anisiisot. Uusia yrtti-istutuksia tänä vuonna: persilja, salvia, piparminttu, sitruunamelissa ja saksankirveli, Anisiiso siemensi viime vuonna niin hyvin, että nyt löytyy pikkuisia taimia sieltä täältä.
Lisäksi laatikoissa kasvaa samettiruusuja, erilaisia astereita, kehäkukkaa, retiisiä, kahta erilaista salaattia ja valkosipulia (istutin uudet keväällä).




Kukaan innokas kitkijä ei ole onneksi vielä koskenut mun komeaan voikukkaani...


Odottelen, jospa preeriavärimintut kukkisivat tänä vuonna.


Mun komeat nukulat.



Pari viikkoa sitten sain ekaa satoa laatikoilta Tosi komeita retiisejä ja ihania japanilaisia maustevihanneksia (ötököidenkin mielestä ne on tosi hyviä, aika reiällisiä on kaikki lehdet). Punakirjavalehtinen on erityisen hyvää, en tiedä mikä vihannes se mahtaa olla. (Siemenpussissa luki vain: japaninkaali, sekoitus maustevihanneksia.) Eka retiisisato on nyt jo syöty kaikki ja kylvin uudet ennen juhannusta.

tiistai 20. kesäkuuta 2017


Iltayön retki saareen.


Joku oli syönyt joutsenen saaressa. Luulen syöjän olleen saaressa jo useamman vuoden asuneen kotkan. (Myöhemmin samalla retkellä näin kyseisen kotkan palaavan kotiin yöpuulle.)


Joutsenen luu.


Muitakin lintuja oli syöty, ehkäpä kettu tässä asialla.


Kalaa on myös saaressa syöty reippaasti. Suuria kaloja. Ruotoja löytyi sieltä täältä ympäri saarta.


Join iltateet rantakalliolla ja kuuntelin ja katselin telkkäperheen touhuilua kaislikossa. Emo ja kuusi poikasta. Iltapalalla olivat hekin, kova pulina ja pulputtelu kuului.
Joutsenperhe ui kauempana. (Joutsenilla on viisi poikasta tänä vuonna.)


Nokikanan ääni kuului jostain kauempaa. Härkälintu on pesinyt tällä järvellä vasta aika vähän aikaa, mutta sen karjahtelu on jo olennainen osa järven äänimaisemaa. Vuosia sitten tuttu ääni oli kalatiirojen kirkaisut, tämä oli oikea tiirajärvi. Jossain vaiheessa tiirat katosivat järveltä moneksi vuodeksi. Viime vuonna näin pitkästä aikaa ensimmäiset tiirat, tänä vuonna näyttäisi järvellä taas pyörivän pari. Pikkulokitkin näin ensimmäistä kertaa viime vuonna, tänä vuonna ne ovat taas täällä.
 

Rantapusikossa pyöri pajusirkku ja harmaapäätikkakin lehahti ihan viereen katselemaan.



Metsätähdet loistivat hämärässä metsässä.




Pieniä sudenmaitopisaroita.





Kotiinpäin meloessa housunpuntista löytyi matkaan tarttunut kaveri. Kotirannassa ui kuikka. Se hämmentyi lähestyvästä kanootista, sukelsi piiloon ja nousi sukelluksista suoraan kanootin eteen. Ja pelästyi tietenkin ja pyrähti lentoon. Luulen että se on yksinäinen, ainokainen kuikka tällä järvellä.

sunnuntai 11. kesäkuuta 2017


Metsäpuutarhan laidalla.




Luettiin Axelin kanssa romanttista kirjallisuutta luumupuiden alla. (Surumielinen ja katkeransuloinen rakkaustarina, lisämausteena pimeän puolelle kallistuvaa kuivaa huumoria. Eli toisin sanoen aivan ihana kirja.)


Ampiaiskukka kukkii.


Mänty kukkii.


Mun yksi suuri suunnitelma on levittää kalmojuuri koko järveen. Edelliset istutukset katosivat erään talven aikana. Tämänkertaiset alut ovat pysyneet hyvin paikoillaan ja ovat vähän kasvaneetkin. Mulla on kalmojuurikasvuston alut nyt kahdessa paikassa. Järvenvalloitus on hyvässä alussa.


Viime kesänä mökkirannassa vieraili hassu joutsenlapsi (kirjoitin tyypistä täällä). Kaikki merkit viittaavat siihen että kyseinen lapsi (nyt jo nuori aikuinen) on palannut.



Vehkaoja.


Vehkaojassa kukkii vehka.


Ladon nurkallakin kukkii. Kaikkialla kukkii. Ja tuoksuu. Ja linnut laulaa. Alkukesä on aika ihana.

sunnuntai 21. toukokuuta 2017


Mun uusi ystävä Adam. Naapuriin muutti lisää ylämaiden mullikoita ja nämä uudet tyypit ovat kovin seurallisia ja tykkäävät taputuksista (Adam aivan erityisesti).


Äitienpäivänä löysin metsäpuutarhasta lohikäärmeen.



En saanut oikein kuviin kaapattua lohikäärmeen upeutta. Sen hurjaa, upeaa päätä ja villiä punaista, suomuista, kiemurtelevaa ruumista.


Sammakkopäivitys: kutu on nyt vilisevä kasa nuijapäitä. (Toiselle kutupläntille ei käynyt näin hyvin. Se taisi paleltua taannoisten kovien yöpakkasten aikana ja nyt se oli jo kokonaan kadonnut. Ehkäpä lintujen suuhun.)


Tein sinivuokkosiirtoistutuksen pellonlaidan tamminiemeen. (Muistiin merkitään, jottei unohdu...)


Keräsin haaskapaikan liepeiltä luujauhoaineksia.


Sianluurankojen lisäksi löytyi tämä pikkuruinen kallo. Kelle on mahtanut kuulua?


Osa luista löysi paikkansa kalmopuutarhasta.

lauantai 6. toukokuuta 2017


Koskaan aiemmin en ole löytänyt luonnollisesti irronneita sarvia ja tänä keväänä olen löytänyt jo kaksi. Viikko sitten löysin tämän valkohäntäkauriin sarven ja muutama viikko aiemmin metsäkauriin sarven.



Tässä vielä mahtavampia löytöjä. On ehkä vaikea ymmärtää miksi sammakon kudun löytäminen olisi jotenkin ihmeellistä, mutta kyllä se on. Ihan pienestä asti olen kulkenut joka kevät kaikki lähiseudun lammikot, ojat, lätäköt, kaikki vähänkin vetiset paikat läpi ja koskaan en löytänyt kutua. Sammakoita meillä kuitenkin oli, mutta mistä ne tuli? Mihin ne laskivat kutunsa? Se oli mysteeri ja sammakon kutu ihmeellinen, satujen materiaali. Myöhemmin löysin sammakonkutua muualta, muista kaupungeista, mutta kotiympäristöstä en koskaan. Ennenkuin nyt. Muutama vuosi sitten metsänreunaan kaivetusta kuopasta (naapuri kaivoi, älä kysy miksi). Kutua oli kuopassa aika paljonkin ja kahta erilaista laatua. Olisiko rupikonnan ja sammakon? Rupikonnia on alueelle ilmestynyt viime vuosina runsaasti. Viime syksynä törmäsin yhteen puolukkareissullakin kalliolla keskellä metsää.





Sitten löytyi melkein takapihalta vielä tällainen tapahtumapaikka. Kaksi suurta ja muutama pienempi alue harmaata ja valkoista karvaa. Yksi ainoa poikkipuraistu luunkappale.
Mitä täällä tapahtui? Kuka kuoli ja kenen toimesta?
Tutkimuksien ja pohdintojen jälkeen tultiin siihen lopputulokseen, että paikalla on päässyt hengestään valkohäntäkauris ilveksen toimesta. Vieressä on pienellä aukealla oleva ruokintapaikka, jolta kauris olisi varmaankin ollut aika helppo napata.